Ennen uutta Värietsikurssia päätin tehdä loputkin viime vuoden tuotokset vaatteiksi asti.


Kolme koiraa
Oma malli
Kankaana lahjoituksena saatuja puuvillatrikoopaloja. Kangas ei etsaantunut erityisen hyvin, mutta kelpaa kuulemma käyttöön.


Kroko
Oma malli
Puuvillatrikoopala, myös lahjoitus.
Tämäkään laatu ei etsaantunut kunnolla, ja senpä vuoksi kroko ei juuri taustastaan erotu.


Uusi kesäpyjama pisti ihan pullistelemaan.


Fudis
Oma malli
Iskän pesussa kittanaksi kutistunut paita muutti muotoaan ja siirtyi Stugen kaappiin. Joukkueen edustusvärikin sattuu olemaan punainen.


Ruusunen
Oma malli
Puuvillalycratrikoota
Tähän kankaaseen käytin kaikki ylijäämävärit ja vielä päivän vanhoina. Vanhentuneet värit käyttäytyivät hyvin yllättävästi mutta lopputulos on paljon parempi kuin osasin odottaa.

Nopeiden trikoovaatteiden jälkeen jaksaakin taas ommella jotain vähän työläämpää.


Perusfarkut
Oma malli
Siskon lahjoittamaa joustavaa farkkua, josta lähtee aika reippaasti väriä. Parin pesun jälkeen saattavatkin olla  ihan kaupan farkkujen näköiset, tosin paljon paremmin istuvat...