Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.02.2012 - 13:57

Palapelien kokoaminen on monen mielestä koukuttavaa. Joskus teen sitä ihan työajalla.


   
Pirkkotilkku
Käsityöneuvonnan asiakkaan jättämiä trikoopaloja, purkuvetoketju ja kaitale resoria.



Iltaa kohden puseroon voi avata lisätilaa.

 

Ihanat kurssilaiseni lahjoittivat minulle vuosi sitten lankalahjakortin. Oivallinen tilaisuus kokeilla jotain ihan uutta lankaa. Nyt pääsen uudistamaan takkinikin.

  
Mössä
Lankana Sandnes Duett ja Mini Duett, 50g. Puikot 2,5 ja 3,5mm, 140s.
Tällä Modan
1/2007 -ohjeella olen tehnyt jo neljä mössää.



Kaulalle 2
Aiemman postauksen virkattu kaulaliina muuntui silmukoiksi. Alareunan lisäysten ansiosta liina asettuu kaulalle tiiviisti.


Villivillainen on ollut jo töissä käytössä. Tein tunikan alle imelän värisen paidan ja päälle simppelin korun.



Aluspaita ja Pampula
Perusteepaita puuvillaelastaanitrikoosta omalla mallilla.
Kaulakorusta jääneitä huopapalleroita yhteen ommeltuna, kiinnittimenä pieni hakaneula.

Maikki kirjoitti 06.02.2012 - 10:45
Hei.
Tulit heti mieleeni kun pähkäilen yksiä beigen värisiä housujani. Niiden malli on vähän turhan korkea vyötäröltä. Mitähän kaikkea tulisi ottaa huomioon jos alkaa niinkin suureen operatioon että madaltaisi vyötäröä alemmaksi? Etutaskujakin pitäisi kai siirtää? Voipi olla jo liiankin työlästä.
Olisivat vain niin mieleiset väreiltään.

Kiva seurata mitä sinä olet taasen ommellut ja neulonut. Kadehdin kovasti ahkeruuttasi ja taitojasi myös.

terveisin Maikki
Kirsi kirjoitti 10.02.2012 - 22:29
Ihastuin tuohon trikoopaitaan. Että voikin tulla mukavan näköinen ja harmoninen kokonaisuus jämäkankaista.
Vaatehtimon omistaja kirjoitti 06.03.2012 - 10:37
Hei Maikki!
Kyllähän vyötärön madaltaminen vie aikaa, mutta jos housuja ei muuten tule pidettyä, kannattaa ainakin kokeilla. Ennen purkamista on hyvä mittailla, riittääkö vyötärökaitaleen pituus alennetussa kohdassa, ja jos ei, tuleeko housun vyötäröltä suikaletta, jolla kaitaleen voi pidentää. Onnea urakkaan!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code